
ANNE HAUTAMÄKI
Urheiluhieroja
Aikoja varattavana
Erikoishoidot ja 60 minuuttia pidemmät hieronta-ajat voit toistaiseksi varata vain puhelimitse.
Tutkinto:
- Hierojan ammattitutkinto / Urheiluhieroja
Esittely:
Olen valmistunut urheiluhierojaksi Tampereen Urheiluhierojakoulusta vuonna 2013. Olen suorittanut sekä
klassisen, että urheiluhierojan erikoistutkinnonosan urheilijan lihashuolto. Urheiluhierojan koulutus piti sisällään runsaasti käytännön työharjoittelua sekä oppilasklinikalla, että SM-tason urheiluseuroissa Tampereella.
Liikunta ja terveelliset elämäntavat ovat tärkeä osa elämääni. Vapaa-aikaa vietän ulkoillen ja mökkeillen yhdessä puolisoni ja perheemme taaperon kanssa 😊
Kannustan asiakkaitani liikkumaan ja pitämään huolta terveydestään. Hoidot suunnittelen aina huolellisen haastattelun perusteella yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti huomioiden asiakkaan toiveet ja tarpeet. Kaikille eivät sovi samanlaiset hoitomenetelmät.
Ylläpidän ammattitaitoani kouluttautumalla säännöllisesti. Lisäkoulutuksen avulla pystyn tarjoamaan asiakkailleni mahdollisimman monipuolisia ja tehokkaita hoitoja.
Nuoret, työikäiset ja ikääntyvät olette kaikki tervetulleita hyvään ja yksilölliseen hoitoon!
Tavataan vastaanotollani Johanneksen Klinikalla
Kiinnostuksen kohteet:
- Tuki- ja liikuntaelinvaivat ja niiden ennaltaehkäisy
- Urheilijoiden /kuntoilijoiden lihashuolto ja rasitusvammat
- Dry Needling (triggerpiste käsittely akupunktioneuloilla)
- Fascia eli lihaskalvokäsittely
- Purentalihashieronta